sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kuulumisia...

Nyt on mennyt luvattoman pitkä aika edellisestä postauksesta! Vaan hyvää pojille edelleen kuuluu ja meille heidän ihmisilleen myös :)
Molempien poikien kanssa olemme tänä aikana käyneet muutamassa näyttelyssä  ja muutoin touhunneet lähinnä kotoisissa merkeissä. Sulokin on jo kasvanut aikuisen havannan mittoihin, komea poika onkin ! Uusia kuvia yritän laittaa molemmista pikimmiten.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesää vietetään nyt meilläkin lomailun merkeissä ja varsin helteisissä tunnelmissa... Onni ja Sulo lepäilevät päiväsaikaan paljon; eikä ihme helle uuvuttaa. Illan viiletessä sitten molemmat jaksavat taas riehua pitkin pihaa :)

Tässäpä muutama lomalaiskuva:



lauantai 25. toukokuuta 2013

Tänään osallistuimme Onnin kanssa ensimmäistä kertaa oikeaan näyttelyyn - ja minua jännitti niiiiin mahdottomasti :)  Vaan hyvinhän tuo meni, ekaksi kerraksi. Onni sai arvostelussa erittäin hyvän ja maininnat kirsun vaaleudesta ja kehoituksen treenata vielä kehäkäyttäytymistä - toki nuo molemmat jo itsekin tiesin. Ihmeen hyvin jaksoi Onni vielä näyttelyn jälkeen kotonakin jatkaa temmellystä Sulon kanssa, vaikka näyttelypäivä oli vaativa ja jännittävä meille molemmille.
Mukavaa oli nähdä niin monta ihanaa havannaa ja heidän ihmisiään!

Sulon kanssa olemme menossa pentukurssille kesäkuussa, tällä kertaa Ponderan järjestämänä. Innokkuutta Sulolta löytyy kovasti, voi tulla mielenkiintoinen kurssikokemus :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Touhukasta aikaa on taas vietetty perheessämme - Sulo ja Onni ovat osaltaan pitäneet siitä huolen. Riehakasta telmimistä ja myös runsaasti kuraa on kuulunut alkavaan kevääseemme.
Sulokin on oppinut jo "isojen poikien"  tavoille ja alkanut nostaa pikkuisen jalkaa merkkaukseen ulkoillessamme - hieman on huvittavaa seurattavaa :)

Viime sununtaina osallistuimme Petra - kasvattajan järjestämään Havannoiden Kevätralliin - siellä havannoita paikalla reilut 20 ja heidän ihmisiään saman verran. Meillä oli mahdottoman mukavaa, niin koirilla kuin ihmisilläkin. Kiitos vielä Petra!



Sulo ihmettelemässä menoa

Sulo omi Päivin omakseen :)

Tässä muutamia kuvia menostamme...




Havannaenergiaa

Poseerausta sivulta katsottuna


Onni tulossa ja Sulo menossa

Iloista Walpuria toivottaa:


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Menneellä viikolla kävimme Sulon kanssa ensimmäisessä rokotuksessa. Kovasti oli reipasta poikaa koko käynnin ajan; niin rokotus kuin hampaiden katsominen ja muukin tutkinta sujuivat mallikkaasti.
Passin saamme kuulemma toisen rokotus kerran jälkeen; se kuukauden päästä. Sittenpä jo uskaltautuu enemmän muidenkin koirien pariin ja ehkäpä pentukurssillekin :) Myös paikallisia havannalaisten omia tapaamisia odotan jo kovasti!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tänään kävimme poikien kanssa juoksentelemassa maalaismaisemissa, aivan upean aurinkoisissa. Pojat olivat kovin innoissaan päästessään viilettämään vapaasti keväisillä hangilla. Samalla myös automatka oli Sulolle ensimmäinen pidempi matka, nukkuen menivät matkat mennen ja tullen :)



Onni 

Sulo